lauantai 13. joulukuuta 2008

Enää 11 yötä jouluun...

Ensiksi pahoittelen liiiiian pitkää taukoa postauksissani...

Niin on tänäkin jouluna ..Päivät hurahtavat ohitse ja joulu lähestyy uhkaavasti!!! Kodissamme ei huomaa joulun tuloa vielä. Ensi kertaa kuuntelimme tänään joululauluja ja mietin hieman kuusen paikkaa, mutta siinä kaikki. Lapsilla on toki joulukalenterinsa , suklaiset sekä viehättävä tonttutyttönen taskuineen ja joulupukin kirjeetkin laitettiin ulos jo ekana adventtina. He odottavat joulua , mutta mistä löytää sama tunne??
Olen aina ollut kova jouluihminen ja laittanut kotia jo hyvissä ajoin. Miettinyt kuuset ja herkut tarkkaan, aikatauluttanut haudalla käynnit (mikä osoittautui typeryyden typeryydeksi) ja muutenkin pyöristyin hyvissä ajoin jo ennen aattoa syötyäni suklaata, pipareita ja joulutorttuja oikein antaumuksella.
Ehkäpä se on tämä pimeys ja ikuinen vesisade? Osa syynä on varmasti myös meidän uusi koti. Muutimme tänne kesällä ja viime joulun vietimme vuokrakodissamme ja täällä raksalla. Onsiis pari vuotta, kun teimme kunnolla joulua vanhassa talossamme.
Putiikilla olen laittanut joulua jo marraskuun alusta asti ( ja salaa odotan jo kevät sisustuksien saapumista)
Nyt täytyy ottaa kyllä itseä niskasta kiinni ja tehdä uudet jouluperinteet tähän taloon. Voi, tässähän on uusien tuulien aika..:)
Laitan kuvia lähempänä joulua, sainko jotain aikaiseksi!
Oikein mukavaa joulunodotusta kaikille!!

Ystävällisesti, Virpi

1 kommentti:

Heidi kirjoitti...

Heippa Virpi,

Putkahdin jostain bittitaivaasta tänne ihanaiseen blogiisi =)

Olen jo tutustunut puotisi nettisivuihinkin.

Kelasin vähän sivujasi taaksepäin ja löysin kodistasi kuvia, ihania vanhoja huonekaluja *huokaus*

Palaan varmasti!

Mukavaa joulunodotusta...
Heidi
<3